Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Bitter Sweet Dreams ♥

02.08.2011, minde

Luonteeseeni kuuluu haaveileminen, koulussa, matkaillessa, shoppailessa ja ihan kaikkialla! Minulle on perjatteessa tosi tärkeää, että on unelmia tulevaisuudesta; vaikka ne kaikki toiveet ovatkin aika kliseisiä, ne ovat silti hyvin tärkeitä. Ja en ole koskaan tuntenut parempaa tunnetta, kuin jonkun – ihan pienenkin – haaveen toteutuminen.

Jaa-a, minulla on nykyään unelmia rakkaudesta aika niukasti. Kuitenki suloiset pusukuvat vievät sydämen, ja saivat keksimään ties kuinka monta romanttista tapaa viettää viimeiset kesäloman päivät. Ne kuitenkin ovat niin pieniä juttuja, että ne jopa voivat toteutua.. ♥

Olen jo vähintäänkin 10-vuotiaasta asti ollut kiinnostunut sisustamisesta, ja olen aina haaveillut osuvasta itsekirjoitetusta tekstistä seinällä. Nyt itseasiassa, seinäni ovat maalattu AIVAN samanvärisiksi kuin ylläolevassa kuvassa, aion kinuta tekstiä niin kauan kun mahdollista! Toivottakaa onnea 🙂

Myös meikkaaminen – ei mikään pissisteinimeikkaaminen – on aina kiinnostanut minua. Kouluaamuisin en ole saanut aikaan mitään, ainoastaan tyytynyt parin minuutin meikkiin, yleensä kun näissä hienoimmissa meikeissä menee jopa parikymmentä minuuttia kaikkine korjauksinee. Näkisittepä meikkipöytäni!

Viettäkää rakkaudentäytteistä, muodikasta ja muutenkin loistavaa loppukesää ! ♥

XOXO MINTTU


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *