Lainaa.com

Luokittelematon

School time.

23.08.2011, minde

Anteeksi murut, tiedän että en ole kirjoittanut todella pitkään aikaan minkäänlaista postausta tänne. Mutta syy onkin mainio, kasiluokka on jo alkanut kiireisellä aikataululla ja iso osa vapaa-ajasta menee talon remontointiin..

Eli, lienen perineeni sisustusvimman äidiltäni, koska hän on nyt päättänyt uudistaa meidän talon tälle vuosisadalla.. 🙂 Olen hyvinkin tyytyväinen, koska entiseen sistusukseen kuului melkeimpä vain kolmea väriä, oranssia, vihreää ja keltaista.. Kauniit värit, mutteivat välttämättä soinnu yhteen 🙁 Nyt, äitini on saannut ajatuksen, että melkeimpä kaikki seinät maalattaisiin valkoiksi – lukuun ottamatta esimerkiksi keittiön ja makuuhuoneiden (paitsi minun) ”väriseinää” – ja koristeltaisiin esimerkiksi värikkäillä verhoilla, sohvilla jne. 🙂 En tosiaankaan malta odottaa lopputulosta. En kuitenkaan suostu maalaamaan ihanan hieman ”beigen” värin päälle, joka komeilee seinässäni. Lisäksi olen juuri saanut siihen kirjailtua tekstinkin ;))

Nykyään rakastan huonettani, sen seinällä olevaa jättimäistä unisiepparia, isoa parisänkyä keskellä huonetta (jota koristaa kymmenet koristetyynyt) ja isoa meikkipöytääni. Olenkin todella kiinnostunut meikkaamisesta.

Aiheesta toiseen, tässä ensimmäisen koulupäiväni vaatetus;

Anteeksi _surkea laatu, olen tuo joka näkyy paremmin ;D

Mutta nyt, lähdenkin tästä ajamaan nurmikkoa, parin lisäkilon takia.

PUSUJA RAKKAAT,

XOXO minttu


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *